keskiviikko 30. joulukuuta 2009

234

Tänään kävin töissä.

perjantai 25. joulukuuta 2009

233

Tänään söin lämmintä leipää.

torstai 24. joulukuuta 2009

232

Tänään on jouluaatto.

tiistai 22. joulukuuta 2009

231

Töitääh..

maanantai 21. joulukuuta 2009

230

Tänäänkin teen töitä.

perjantai 18. joulukuuta 2009

229

Tänään teen töitä.

tiistai 15. joulukuuta 2009

228

Tänään on ollut kiireinen päivä.

maanantai 14. joulukuuta 2009

227

Tänään olen jännittänyt huomista.

torstai 10. joulukuuta 2009

226

Tänään olen ollut Menoissa.

tiistai 8. joulukuuta 2009

225

Tänään olen tehnyt joulusiivousta.

maanantai 7. joulukuuta 2009

224

Tänään aion käydä ihmisten ilmoilla.

perjantai 4. joulukuuta 2009

223

Tänään olen puhunut puhelimessa.

torstai 3. joulukuuta 2009

222

Tänään olen testannut konetta.

tiistai 1. joulukuuta 2009

221

Tänään olen neulonut ja virkannut.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

220

Tänään olen kotona.

perjantai 27. marraskuuta 2009

219

Tänään täytyy vähän murista.

tiistai 24. marraskuuta 2009

218

Tänään käyn suihkussa.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

217

Tänään saavuin kotiin.

torstai 19. marraskuuta 2009

216

Tänään sain toisen palapelin kasaan.

tiistai 17. marraskuuta 2009

215

Tänään neulon.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

214

Tänään käyn kylässä.

maanantai 9. marraskuuta 2009

213

Tänään on vilkas päivä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

212

Tänään neulon lisää. Ja virkkaankin ehkä.

perjantai 6. marraskuuta 2009

211

Tänään virkkaan.

tiistai 3. marraskuuta 2009

210

Tänään olen turhautunut ja sydänkin hakkaa taas epärytmissä futum futum futum.

lauantai 31. lokakuuta 2009

209

Tänään olen Suuri Seikkailija.

perjantai 30. lokakuuta 2009

208

Tänään syön tortilloja.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

207

Tänään heräsin 29 tunnin yöunien jälkeen.

torstai 22. lokakuuta 2009

206

TÄNÄÄN ON SE PÄIVÄ!

tiistai 20. lokakuuta 2009

205

Tänään syön pitsaa.

maanantai 19. lokakuuta 2009

204

Tänään leivon pitsapohjan.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

203

Tänään vaihdetaan talvirenkaat.

maanantai 12. lokakuuta 2009

202

Tänään pitäisi käydä postissa.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

201

Tänään olen juonut maitokahvia.

perjantai 9. lokakuuta 2009

200

Tänään käyn palauttamassa limsapulloja.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

199

Tänään söin suklaata.

maanantai 28. syyskuuta 2009

198

Tänään taas mennään.

torstai 24. syyskuuta 2009

197

Tänään neuloin tumput.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

196

Tänään olen neulonut.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

195

Tänään olen neulonut ja syönyt.

tiistai 15. syyskuuta 2009

194

Tänään olen valmistautunut jo seuraavaan reissuun.

maanantai 7. syyskuuta 2009

193

Tässä näin vielä hieman odottelumielellä olen.

torstai 3. syyskuuta 2009

192

Tänään on juhlapäivä.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

191

"Huhut kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja."

maanantai 31. elokuuta 2009

190

Tänään olen oppinut paljon hyödyllisiä asioita.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

189

Lankaa.

perjantai 28. elokuuta 2009

188

Tänään tein jotain.

torstai 27. elokuuta 2009

187

Tänään olen neulonut kaulahuivia.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

186

Tänään olen.

maanantai 24. elokuuta 2009

185

Tänään olen neulonut.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

184

Tänään oli retkipäivä.

perjantai 21. elokuuta 2009

183

Tänään on taas tällainen päivä.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

182

Tänäänkin sattuu päähän.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

181

"Tiehaarat on eksyneille."

lauantai 15. elokuuta 2009

180

Tänään tuhlaan tolkutonta ikävääni turhanpäiten.

torstai 13. elokuuta 2009

179

Tänään siivoilen.

tiistai 11. elokuuta 2009

178

Tänään suunnittelen käyväni kaupassa.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

177

Tänään on helppoo olla onnellinen.

torstai 6. elokuuta 2009

176

Tänään myydään ne Baden-Badeniin.

tiistai 4. elokuuta 2009

175

Tänään oli yö.

maanantai 3. elokuuta 2009

174

Tänään oli päivä.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

173

Tänään oli erikoinen päivä.

lauantai 1. elokuuta 2009

172

Tänään menin myöhään nukkumaan.

torstai 30. heinäkuuta 2009

171

Tänään nukuin pitkään.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

170

Tänään en jaksa tehdä mitään.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

169

Tänään yritän mennä aikaisin nukkumaan.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

168

Tänään... väsyttää.

torstai 16. heinäkuuta 2009

167

Tänäänkin on väsyttänyt.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

166

Tänään on väsyttänyt.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

165

Ei ne päivät olleet elämää suurempaa,
ei ne päivät olleet parempaa kuin nyt.
Ei ne vuodet sydäntäni vieneet,
ei ne vuodet sitä tehneet,
vaan sinä.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

164

Tänään luin kirjan loppuun.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

163

Tänään olin vähän myöhässä töissä. Kompensoin sen lähtemällä puolta tuntia aikaisemmin.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

162

Tänään olin töissä...

perjantai 12. kesäkuuta 2009

161

Tänään olen vapaa, kaikki kahleet katkaisit, vapaa oon, soikoon kiitokseni sinulle...

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

160

Tänään grillasin savua.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

159

Tänään lomaa.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

158

Tänään tein töitä.

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

157

Tänään on viimeinen lomapäivä.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

156

Tänään jänskättää.

tiistai 26. toukokuuta 2009

155

Tänään maksetaan laskuja.

lauantai 23. toukokuuta 2009

154

Tänään syödään kakkua.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

153

Tänään on lääkäripäivä.

maanantai 18. toukokuuta 2009

152

Tänään oli kevätjuhla.

lauantai 16. toukokuuta 2009

151

Tänään on tuunauspäivä.

tiistai 12. toukokuuta 2009

150

Tänään kuljin komein askelin.

maanantai 11. toukokuuta 2009

149

Tänään muistin tulla taas päivittämään kuulumisiani tänne laajaa sisällöntuotantoa sisältävään blogiini.

tiistai 5. toukokuuta 2009

148

Tänään ajoin autoa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

147

Tänään ostin auton.

perjantai 1. toukokuuta 2009

146

HV!

torstai 30. huhtikuuta 2009

145

Tänään taas ruokaa ja siivousta. Ai mikä vappu?

maanantai 27. huhtikuuta 2009

144

Tänään oli päivä.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

143

Tänään on mättöpäivä.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

142

Tänään oli työpäivä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

141

Tänään siivousta ja pelailua.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

140

Tällä viikolla sykitään hullusti taas!

lauantai 18. huhtikuuta 2009

139

Tänään kävin monessa paikassa ja juon Jaffaa.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

138

Tänään heräsin pihalaattojen väsäilemiseen.

torstai 16. huhtikuuta 2009

137

Tänään olen tehoillut. En.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

136

Tänäänkin olin töissä.. ja huomenna olen töissä..

perjantai 10. huhtikuuta 2009

135

Tänään on perjantai. Sulle pitkäperjantai.

torstai 9. huhtikuuta 2009

134

Tänään ajoin autoa ja hajoilin.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

133

Tänään en olekaan töissä. Enkä koko viikolla. Sairaslomalla olen taas. Viikko on hiljainen.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

132

Tänään alkaa rankka työviikko.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

131

Tänään olen harrastanut Kelan kanssa asiointia.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

130

Tänään kirmailin töissä kuin kauniin talvisella säällä loikkiva gaselli vihreällä aronurmella.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

129

Tänään ei tapahtunut kovastikaan mitään erikoista.

torstai 26. maaliskuuta 2009

128

Tänään olin töissä taas.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

127

Tänään kävin Sanankuulossa.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

126

Tänään olen nukkunut ja saunonut. Eilenkin olin töissä! :)

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

125

Tänään oli hyvä päivä. Töitä, töitä :)

maanantai 16. maaliskuuta 2009

124

Joopajoo. Nukkumista tänään.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

123

Tänään on vähän parempi päivä, kai.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

122

Tänään nukuin ja laitoin ruokaa.

torstai 12. maaliskuuta 2009

121

Tänään tein töitä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

120

Tänään olen väsynyt ja kyllästynyt ja ommellut.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

119

Tänään on normipäivä.

torstai 5. maaliskuuta 2009

118

Ja Tänään mä nukuin päiväunet!!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

117

Tänään yritin nukkua päiväunet.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

116

Tänään on työpäivä.

lauantai 28. helmikuuta 2009

115

Suunnitteluasteelle jäi sekin asia. Sen sijaan luin.

perjantai 27. helmikuuta 2009

114

Tänään voisi lähteä pulkkamäkeen.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

113

Tänään jatkuu sairastelu. Vasta kolmas viikko menossa.

tiistai 24. helmikuuta 2009

112

No en mä mitään tiskannu.

maanantai 23. helmikuuta 2009

111

Tänään on taas tiskaamisen vuoro.

perjantai 20. helmikuuta 2009

110

Tänään vois taas ruokaa laittaa...

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

109

Tänään oli tonnikalapäivä.

lauantai 14. helmikuuta 2009

108

Tänään on saunapäivä.

torstai 12. helmikuuta 2009

107

Tänään olen sairas.

tiistai 10. helmikuuta 2009

106

Tänään tarttis herätä. Ei pysty.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

105

Tänään taisin.. nukkua. Ja lukea!

perjantai 6. helmikuuta 2009

104

Tänäänkin nukuin päiväunet!

torstai 5. helmikuuta 2009

103

Tänään nukuin päiväunet.

tiistai 3. helmikuuta 2009

102

Tänään olen väsynyt ollut. Ja eilen myös.

perjantai 30. tammikuuta 2009

101

Tänään oli Isot juhlat.

torstai 29. tammikuuta 2009

100

Tänään sain postia! Ja sadas merkintä!

tiistai 27. tammikuuta 2009

99

Tänään heräsin ennen aamua.

lauantai 24. tammikuuta 2009

98

Tänään nukuin.

torstai 22. tammikuuta 2009

97

Tänään kastelin kukkia sombrero päässä.

tiistai 20. tammikuuta 2009

96

Tänään nukuin pommiin.

maanantai 19. tammikuuta 2009

95

Tänään juoksin paikasta toiseen taas.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

94

Tänään ruokaa, suihkuun ja nukkumaan.

perjantai 16. tammikuuta 2009

93

Tänään olin töissä! Ja teinkin töitä.

tiistai 13. tammikuuta 2009

92

Tänään alkoi päivä TaoTaolla.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

91

Tänään söin pipareita ja suolapähkinöitä.

lauantai 10. tammikuuta 2009

90

Tänään yritin saunoa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

89

Tänään voisi tehdä taas jotain hyödyllistä.

maanantai 5. tammikuuta 2009

88

Tänään siivousta?

No ei..!

lauantai 3. tammikuuta 2009

87

Tänään siivousta?

torstai 1. tammikuuta 2009

86

Tänään alkoi uusi vuosi.